Kerhon 40v juhlavuoden kunniaksi järjestettiin juhlat 19.10.2019. Juhlat saivat ennätysosanoton. Illan aikana muisteltiin kerhon hauskoja alkuhetkiä vuonna 1979 ja nykytilannetta vuonna 2019. Juhlavuoden kunniaksi kerho oli teettänyt myös historiikin, joka paljastettiin juhlien aikana.
Juhliin kuuluivat tietenkin erinomainen ruoka ja juomapuoli. Lämpimän ruuan päälle nautimme asiaankuuluvan BMW-moottoripyöräaiheisen kakun kahveineen.
Kerhotoimintaan vuoden 2019 aikana osallistuneiden aktiivisten jäsenten palkitseminen tapahtui myös illan aikana. Aktiivisuuskilpailun voitti täpärästi puheenjohtajamme Juha v. Reissulasse-kisassa voiton vei yllätysnimi Marko S.
Leikkimielisissä kilpailuissa tietokilpailun voitti Mika. Oluenjuontikilpailussa oli haasteita monella, sillä monimutkainen puu ja naruvirityksen avulla piti juoda mukin pohjalla ollut tilkka olutta. Kilpailun voitti Juha ammattilaisen ottein todella upealla 20s ajalla. Kakkoseksi tuli Jani, mutta hänellä kuluikin samaan tehtävään tupla-aika. Useampi yrittäjä joutui hylätyksi oluen päätyessä lattialle.






