Vuosikokous 2017

Kuluvan vuoden vuosikokous pidettiin 25.2.2017. Vuosikokouksessa valittiin vuodelle 2017 uusi yhdistyksen hallitus. Muutoksia edelliseen vuoteen tapahtui vain sihteerin osalta. Marin luovuttua sihteerin tehtävistä niitä jatkaa tänä vuonna Tiina. Kuluvan vuoden hallituksen kokoonpanon näet yhdistyksen toimihenkilöistä. Kokouksessa päätettiin myös jatkaa perinnettä tänä vuonna myös Aktiivisuus- ja Reissulasse-kilpailun merkeissä. Aktiivisuuskilpailu jatkuu vanhoilla säännöillä. Reissulasse-kilpailun kohteet selviävät ajokauden avajaisiin mennessä.

Vuosikokouksen jälkeen jatkettiin illan viettoa pelin parissa. Biljardin mestariksi tällä kertaa osoittautui Jukka.